maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pehmoista palkintoviiniä

Joku raati oli valinnu parhaita eri hintaluokista ja eri maanosista. Pakkohan niitä on kokeilla kotiraadissakin!

Tänään maistissa chilen punkku Indómita Gran Reserva Carignan. Vuosimalli on 2010 ja hintaa oli kierrekorkkipullolla 9,99€. Uuden maailman punaviinit, alle 10 euroa-osastossa kolmas sija.

Aivan mahdottoman hyvää ja pehmeää viiniä. Solahtaa suorastaan nieluun ja käsi hamuaa jo lasille uudestaan. Oikein hyvä, ei pientäkään moitteen sijaa. Kotiraati hyväksyy omiin suosikkeihin jatkossa.

Rauhallinen etiketti kuten viinikin.
 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän maistiaiset

Argentiina ja Chile tänään matkakohteina punaviinimerimatkailussa. Ensin lasiin tipahti chileläistä Llai Llaita. Pullo maksoi 10,48€ ja rypäle oli Pinot Noir. Nimi jo enteili kepeästä meiningistä ja sitähän se oli. Kesäviini kellarin kautta. Suosittelen muistamaan ostaa tätä kylmään ennen helteisen päivän kitkemistä ja kuokkimista puutarhassa. Ihan ok viini, jos tykkää. Ihan liian mehumaista näin viimaisena talvipäivänä. Ei toista tällaista ennen helteitä.

  
Llai Llai ei ole yhtä kuin rai rai.
 Sitten päästiin asiaan. Vuorossa oli Argentiinan matka ja kohteena Norton Barrel Select Malbec 2009. Pullo maksoi 9,99€ ja oli hintansa väärti! Ehkä paras hinta-laatusuhde aikoihin! Ihanaa, paksua, voimakasta, täyteläistä, tummaa ja luonnetta omaavaa rehellistä punkkua. Ai että. Oli ilo tutustua. Tämä lämmittää mieltä ja poskia.
 
Norton on painettava mieleen. Ihan sikahyvää.
 
 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Everyone needs a plan B

Tänään makumatka koitti Australiaan ja Chileen. Australiaan  vahingossa, piti matkata Argentiinaan, mutta annettakoon anteeksi viinin maukkauden takia. Australialaiset puhuu hassusti, mutta näköjään viiniä osaavat laittaa ihan kivasti.

Siis asiaan. Maistettavana (Alko ei sponsoroi millään tavalla, valitettavasti) tänään:


Plan B 2011 shiraz  maksoi 12,60€. Erittäin hyvä. Täyteläinen, silkkaa samettia ja liukas matka nielusta alas. Ei mitään katkeraa jälkikarvastelua kurkussa. Hyvä Australia! Olen aina inhonnut modernin simppeleitä etikettejä, vaan enpä enää niin tee. Tämä oli kaikinpuolin hyvä. Ostan toiste, ellen jopa useamminkin. Saatan jopa oikein mukavalle ihmiselle tuliaiseksi viedä jos kylään pyydetään. Kierrekorkki sopii myös retkijuomaksi.

 
 Sitten tämä toinen testivinkkunen. Chile (lempimaani ennen tätä rojektia) on valmistusmaa ja hinta 8,98€. La Ronciere Reserva Merlot ei ollu ihan niin hyvä kuin Plan B, mutta pehmeä ja maukas sekin. Vähän jää kurkkuun katkera fiilis, muuten ihan pehmokamaa, soljuvaa. Korkkikorkki, ei retkelle mukaan.   En välttämättä osta toiste, mutta ei mikään välteltäväkään.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Chilessä

Tänään maistan chileläistä Porta Reserva Carménère 2010 viintä. Hinta oli 11,99€.

Heti tuntuu, kuin olisi palannut pitkältä matkalta kotiin. Täyteläinen, tumma, menee soljuen kurkusta alas. Erittäin miellyttävä!

Muista tämä, voi ostaa toistekki!
 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Viiniä viiniä

Tänään alkaa muistiinpanot. Kävin Alkosta kaksi punkkupulloa, toinen Espanjasta ja toinen Chilestä. Nyt on auki Espanjalainen El Circulo Crianza 2009. Maksoi 10,89€.

Kuva, jotta muistaa vältellä tätä jatkossa.
Pullossa korkkikorkki, aika hedelmäisen raikasta viintä. Ei oikein minun makuun. Liian kepeetä, liian helppoa, ei mitään luonnetta eikä voimaa. En osta toiste.